IDEOITA KÄDENTAITOIHIN-HAUSKAA JA HALPAA KIERRÄTYSMATERIAALEISTA!

Pidin Päijät-Hämeen kesäyliopistossa  päivän koulutuksen käden taitoihin. Ryhmä oli innokas saamaan ideoita sekä omalle työpaikalle että omaan luovaan työskentelyyn. Päivän aikana kävimme läpi mm. liisterimaalauksen, betonityöt, muovien silityksen, huovutuksen, kalannahan käytön ja paperimassatyöt.  Paljon oli myös nippelitietoa kaikesta mahdollisesta eli päivän anti oli erittäin inspiroiva myös saatujen palautteiden mukaan. Erityistä kiitosta kurssilaisesta antoivat kierrätysmateriaalien käytöstä, mikä on tietysti tänä päivänä tiukkojen määrärahojen takia hyvin käytännöllistä tietoa. Kuvassa tehdään liisterimaalausta eli lehdistä revittyjä väripapereita liisteröidään alustaan kiinni.

Maalausretriitti Upilassa 27.2-1.3.2015

IMG_9927Hiljaisuudessa maalaaminen-mahtava kokemus! Kaikki värit ja muut materiaalit käytettävissä kaksi vuorokautta ilman rajoituksia. Kuunnella omia ajatuksiaan, pysähtyä arjen kiireiltä ja nauttia valmiista ruuasta ja levosta. Upilan Maalausretriitti sisälsi  perinteisen päivärytmin rukoushetkineen ja muun ajan sai käyttää haluamallaan tavalla. Moni kävi ulkoilemassa, otti päiväunia ja luonnollisesti maalasi. Mitään aikaisempia taitoja maalaamiseen  ei tarvinnut, vain halua kokeilla ja ihmetellä värien maailmaa. Retriitin aikana oli mahdollisuus myös katsoa maalauksia yhdessä minun kanssa henkilökohtaisella tapaamisella. Tapaamisilla tutkittiin kuvien viestejä ja mietittiin niiden yhteyttä arkeen.  Kaikille maalaukset kertoivat merkittäviä asioita. Sen mahdollisti retriitissä rauhassa pysähtyminen, jolloin asioille oli tilaa nousta esiin ja tulla kuvan kautta näkyväksi.

 

Matkalla luovuudessa

Kirjoitan blogiini ajatuksia, hetkiä tai tapahtumia luovuuden saralta. Ne voivat liittyä taiteeseen, terapiaan tai   yleensäkin elämään, jossa me kaikki olemme tutkimusmatkalla minuuteen. Tutkimusmatka kestää koko elämän ajan. Tässä on kuvapari, joka kertoo tästä pitkästä elämänkaaresta luovuuden kautta. Vauvojen värikylvyssä lapsi tutkii värejä maistelemalla, koska kaikki tutkittavat asiat menevät aina ensiksi suuhun. taideterapia_matka_minuuteen_variterapia22Värikylvyssä maistella saa vapaasti, koska värit ovat kiisseleitä.  Vanhemmat rohkaisevat lasta tutkimaan olemalla läsnä tukemassa. Joku lapsi miettii pitkään ennenkuin koskee ja joku toinen läsäyttää käden heti väriin. Tavat kertovat lapsen persoonasta hyvin paljon. Olenkin sanonut vanhemmille, että voitte sitten rippipuheessa sanoa lapsellenne ” jo vauvana värikylvyssä näin minkälainen tapa sinulla on tutkia maailmaa…” Vanhusten taideryhmässä elämänkaari alkaa sulkeutumaan. Ikääntyneiden ryhmässä värien käytössä näkyy myös rohkeus tai taideterapia_matka_minuuteen_terapiaaarkuus, mikä kuvaa hyvin persoonaa ja elettyä elämäntapaa. Ikäääntyneiden ryhmässä kynnys aloittaa on usein suuri, siksi töpötys on hyvä tekniikka. Käden vapina ei silloin haittaa, päinvastoin.  Kerran dementikoiden ryhmässä eräs rouva laittoi väriä pensselillä suuhun, koska käsitti värit lautasella ruuaksi.  Aistiminen alkaa vauvalla suun kautta  ja ikääntyneillä se säilyy viimeisimpinä aisteina tunnon kanssa. Mitä kaikkea aistimuksia  elämänkaareen mahtuukaan-mitä sinä olet tähän mennessä  matkalla luovuudessa aistinut?